Suomi
Uutiset
9 maaliskuuta 2022

Solnet rakentaa energiaomavaraista Eurooppaa – 10 000 aurinkopaneelia katolle Saksaan

Venäjän aloittama sota Ukrainassa on avannut Euroopan silmät riippuvuudestamme fossiiliseen tuontienergiaan. Ilmastonmuutoksen torjumisen rinnalle onkin pikavauhdilla noussut toinenkin päätavoite: riippuvuuden katkaiseminen Venäjään ja energiaomavaraisuuden nostaminen. Solnet työskentelee määrätietoisesti sekä päästöjen vähentämiseksi, että omavaraisuuden lisäämiseksi Euroopassa.

Euroopan riippuvuus tuontienergiasta on häkellyttävää. Lähes 60 % Euroopassa käytetystä energiasta on tuotu Euroopan ulkopuolelta. Näin suuri riippuvuus on toisaalta hyvä osoitus toimivasta markkinataloudesta, mutta samalla se luo merkittäviä riskitekijöitä, jotka nyt ovat realisoituneet.

Tuontienergian korvaamiseen ei ole helppoja pikaratkaisuja. Pitkällä aikavälillä ainoa kestävä ratkaisu on liikenteen, lämmityksen ja teollisuuden sähköistäminen, sekä uusiutuvan energian määrän radikaali lisääminen. Yhdysvallat purki energiariippuvuutensa tuontienergiasta vuosikymmenessä. Nyt Euroopan tulisi tehdä sama, mutta vihreämmin.

Solnet ottaa kasvuloikan ja vauhdittaa Euroopan vihreää siirtymää
Euroopan vihreä siirtymä on alkanut, mutta muutoksen tahtia on moninkertaistettava. Solnet vauhdittaa muutosta tarjoamalla kustannussäästöjä sekä tekemällä yrityksille helpoksi uusiutuvaan energiaan siirtymisen. Aloitimme viime viikolla Saksassa valtavan projektin, jossa asennamme erään yrityksen kiinteistön katolle 4 MWp kokoisen aurinkovoimalan. Suomen suurimpien kiinteistökohtaisten aurinkovoimaloiden koko on noin neljäsosa tästä.

Solnetin tavoitteena on kasvaa Euroopan suurimmaksi kiinteistökohtaisen On site -aurinkosähkön toimittajaksi. Saksa on tänä vuonna tärkein markkinamme. Rekrytoimme tänä vuonna kymmeniä uusia työntekijöitä ja valmistelemme rahoituskierrosta kasvun nopeuttamiseksi. Strategiamme ytimessä on auttaa asiakkaitamme pääsemään heidän vastuullisuustavoitteisiinsa. Tärkeä voimavaramme kasvussa ja vihreän siirtymän edistämisessä ovat kunnianhimoiset asiakkaamme, jotka ovat päästöjen vähentämisen edelläkävijöitä.

Yritykset ajamaan muutosta
Paikallisesti tuotettu aurinkosähkö on lähes kaikilla Euroopan markkinoilla halvin tapa hankkia sähköä. Uusiutuva energia ja lähienergiaratkaisut ovat helposti yrityksille taloudellisesti erittäin kannattavia investointeja. Lisäksi ne tarjoavat suojaa energian hinnan muutoksilta. Jotta sodan rahoittamiseen käytetyt rahavirrat saataisiin mahdollisimman pian käännettyä puhtaan tulevaisuuden rakentamiseen, tulisi kaikkien eurooppalaisten yritysten ryhtyä pikaisesti toimenpiteisiin energiaomavaraisuuden parantamiseksi.

Videolla edelläkävijät näyttävät mallia - liity mukaan muutoksen eturintamaan!

 

Antti Lehmuskoski,
Antti on Solnetin ekologisesti ajatteleva ja toimiva humanisti, sekä toimii myynti- ja markkinointipäällikkönä Solnet Finlandissa.