Suomi
20 lokakuuta 2020

Ilmastotöissä – hyvä syy nousta aamulla sängystä

Teemu Jalovaara on ilmastotöissä

Sinulla on elämäsi aikana 30-40 vuotta aikaa työskennellä jonkun tavoitteen eteen. Eikö olisikin hienoa käyttää se aika jonkin isomman tavoitteen edistämiseksi? Esimerkiksi työskentelemällä ilmastonmuutoksen vähentämiseksi. Näin me Solnetilla ajattelemme – me olemme Ilmastotöissä.


Tiedemiehet ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta jo yli 50 vuotta. Realiteetti on että ilmastonmuutos tulee muuttamaan maailmaa meidän elinaikanamme. Maapallon tulevaisuus riippuu meidän kaikkien päätöksistä ja tekemisistä. Me Solnetissa työskentelemme tämän planeetan eteen. Meille ilmastonmuutos on hyvä syy nousta aamulla sängystä. 

Dramaattisten vaikutusten vastapainona, ilmastonmuutos myös mahdollistaa uutta liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja. Globaalin energiajärjestelmän uudistamisessa puhutaan tuhansien miljardien eurojen haasteesta. Solnet on tarttunut tähän haasteeseen yhdessä maailman suurimpien ja johtavimpien yritysten kanssa. Meille ilmastonmuutoksen vastainen työ on tarkoittanut haastavaa työtä, sekä vauhdikasta kasvua ja kansainvälistymistä.

Katso alla olevasta videosta mitä Solnetin projektipäällikkö Teemu Jalovaara, sekä Business Development Manager Jonatan Höglund ajattelevat ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisesta työstä. 

Antti Lehmuskoski,
Antti on Solnetin ekologisesti ajatteleva ja toimiva humanisti, sekä toimii myynti- ja markkinointipäällikkönä Solnet Finlandissa.